näin minä vihellän matkallani (ja kun vihellän, koira seuraa)

Lukuvuosi loppui. Alkoi kesä ja loma. Näiden päivien aikana olen ollut onnellinen, käynyt juhlissa ja töissä, viimeistellyt koulujuttuja (ja jättänyt paljon viimeisteltäväksi syksyllä). Oli vappu ja minut heitettiin Ganalin aaltoihin vuoden fuksina, oli ihanaa humua ja saunomista, yöllä pelattiin kampusalueella kirkonrottaa ja vettä kengässä. Kaipaan jo nyt hieman Raumaa.

En osaa kertoa kronologisesta kaikkea mitä on tapahtunut, joten unohdan ne ja kerron ennemmin siitä, kun pieni koira on ollut yökyläilemässä ja äsh miten hänestä onkin aina niin vaikeaa luopua hoidon jälkeen. Cassius ei yhtään auttanut kasvavaan koirakuumeeseeni. Aina herätessäni siihen, että pienet tassut tepastelevat kehon päällä ja karhea kieli koskettaa nenääni, hymyilyttää. Välillä tuntuu, että melkein tarvitsen niitä aamulenkkejä, jotta osaisin herätä itsekin. No, jatkan tutkimuksiani siitä, mikä olisi minulle parhain rotu.

Viikonloppuna ihana Jemina järjesti kauniin piknikin Kupittaan puistoon. Paikalla oli oranssi retroteltta, paljon värikkäitä vilttejä, paljon värikkäitä ihmisiä ja unisieppareita roikkumassa naruista. Sellaista, ettei tiennyt oliko se unta vai totta, mutta halusi hymyillä ja kuunnella ihmisten tarinoita.

Käytiin Ruissalossa pupun ja koiran kanssa, niin paljon vihreää etten tiennyt mihin katsoisin. Halusi vain lähteä juoksemaan jonnekin puiden taakse piiloon ja kuvitella ihan pienen hetken ajan, ettei mitään muuta olekaan. Ruisleipä ei ole pitkään aikaan maistunut niin hyvältä kuin tuolloin. Reissun jälkeen istuin sateenvarjon alla kahden ystävän kanssa ja myöhemmin illalla menin pyjamabileisiin katsomaan Tangled-elokuvan ja syömään herkkuja.

Tuntuu kesälomalta.